maanantai 23. helmikuuta 2015

Kolmen viljan leipä



50 g voita
5dl piimää
50 g hiivaa
1/2 fariinisokeria
1 rkl hunajaa
1 1/2 tl suolaa
1 muna
10-12 dl kolmen viljan sämpyläjauhoja

Sulata rasva kattilassa ja lisää piimä. Kuumenna seos käden lämpöiseksi ja kaada isoon kulhoon. Murenna hiiva joukkoon ja sekoita hyvin. Lisää fariinisokeri, suola, muna, hunaja ja jauhot vähän kerrallaan. Alusta taikinaa, kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Anna kohota noin 30 min liinan alla lämpimässä. Vaivaa taikinaa jauhotetulla pöydällä ja jaa kahteen osaan pellille. Anna kohota 30 min. Paista 175 asteessa 30-35minuuttia uunin alatasolla.


HUOM!
Voit myös kaataa jauhot pöydälle ja tehdä keskelle aukon, kaada neste varovasti aukkoon ja ala pikku hiljaa sekoittamaan kädellä jauhoja nesteeseen. Itse onnistun näin alustamaan taikinaa paremmin kuin kulhossa. Lisää taikinaan halutessa siemeniä tai ripottele pinnalle ennen paistoa seesaminsiemeniä. Leivän voi pakastaa. Toimiva resepti suoraan 70-luvulta.

Bataattikeitto



2 Bataattia
3 Porkkanaa
1 iso sipuli
kasvisliemikuutio
2 dl ruokakermaa
chiliä
suolaa
valkopippuria


Kuori ja kuutioi bataatti, porkkanat ja sipuli. Lisää suola ja kasvisliemikuutio kiehuvaan veteen. Keitä kunnes porkkanat ja bataatit kypsiä. Ota keitinliemi talteen. Soseuta ja lisää kerma sekä tarvittaessa keitinlientä jotta saat paksuuden keittoon. mausta. Tarjoile smetanan kera.


HUOM!
Saat keitosta hieman ruokaisampaa jos lisäät siihen pari perunaa ja basillika raikastaa keiton. Soseuta se joukkoon.

Pestopasta mozzarellalla




Tagliatelle pastaa

Pesto

Ruukku basillikaa
1/2 dl piinjan tai auringonkukansiemeniä
2valkosipulin kynttä
1- 1 1/2dl oliiviöljyä
50-100 g parmesanraastetta


Sekoita peston ainekset tehosekoittimella tai sauvasekoittimella sekaisin. Lisää oliiviöljy ohuena nauhana sekaan. Lisää öljyä sen mukaan kuinka ohutta pestoa haluat.

Keitä pasta ja sekoita pesto joukkoon, lisää mozzarella annoksen päälle.




HUOM!
Voit myös kokeilla cashew pähkinöitä pinjan siementen tilalla. Parmesaani raastetta ja valkosipulia voi laittaa enemmänkin ihan maun mukaan.