sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Punajuuri-kikhernepihvit

1 tlk kikherneitä
2 rkl öljyä
2 isoa keitettyä punajuurta
1 rkl perunajauhoja
3 rkl jauhoja
1/2 dl kasvilientä
1/2 sitruunan mehu
1 valkosipulinkynsi
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1 tl hunajaa

Jos käytät raakoja punajuuria kuori ja keitä ne perunoiden tapaan. Voit pilkkoa punajuuret pienemmiksi jotta ne kypsyvät nopeammin.

Laita kikherneet, öljy ja punajuuret monitoimikoneeseen. Jauha hienoksi. Lisää muut aineet ja käynnistä kone hetkeksi. Anna taikinan tekeytyä hetki. Paista taikinasta pihvejä ohukaispannulla miedolla lämmöllä.


Huom.
Paisto tietenkin onnistuu myös normaalilla pannulla, mutta pihveistä tulee silloin litteitä ja leviävät. Tarjoa pihvit joko salaatin tai perunamuussin kanssa. Tein lisukkeeksi myös karamellisoitua sipulia joka sopikin hyvin pihvien kanssa. Laitoin muutaman päälle myös vuohenjuustoa ja niistä tulikin maukkaita. Oma taikinani oli todella löysää eikä pysynyt kasassa yhtään. Lisäsin taikinaan sitten noin 2 dl jauhoja ja 2 kananmunaa. Halusin tehdä jotain uutta ja en olekaan ennen tehnyt mitään punajuurista joten kävin tosiaan torilta hakemassa nipun ja reseptin löysin yhteishyvän lehdestä.